Karpio, Liukku ja Virtanen
- Diplomaattipöytä 10 henkilöä
Tilat soveltuvat joko ryhmätöihin tai pienkokouksiin. Tiloissa on käytettävissä taulutelevisio, fläppitaulu ja langaton internetyhteys.
| Taulutelevisio | koko 60 tuumaa, resoluutio 1920 * 1080 |
| Karpio | Taulutelevisio 75”, soundbar-kaiutin tietokoneen äänentoistolle |
| Sijainti | 0. kerros, saavutettavuus: portaita, ei hissiä |
Karpio
Karpio-kokoushuone on nimetty Helsingin NMKY:n poikatyön sihteerinä vuosina 1913–1930 toimineen Sulo Karpion (1890–1974) mukaan. Karpio oli opetusneuvos ja kirjailija, ja häntä pidetään kristillisen poikatyön uranuurtajana Suomessa. Vuonna 1919 Karpio oli perustamassa NMKY:n kanssa Poikien liittoa, josta syntyi vuonna 1946 Poikien Keskus ja jonka toiminnanjohtajana hän toimi aina vuoteen 1960 saakka. Nykyään järjestö tunnetaan nimellä Lasten ja nuorten keskus ry.
Loistavia kertojanlahjojaan Karpio hyödynsi mm. pitämällä tarinailtoja lapsille sekä kirjoittamalla lukuisia poikakirjoja. Kuuluisia hänen kirjoittamiensa kirjojen päähenkilöitä olivat Masto-Jaakko sekä Kalle Koljonen, jonka seikkailuja kuultiin ensimmäisen kerran yhdistyksen tarinailloissa, ja heidän seikkailujaan saatiin seurata useammassakin romaanissa. Vuonna 1964 Karpiolle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi, ja Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon tunnustuksena koko tuotannostaan sekä työstään suomalaisen kirjallisuuden hyväksi hän sai vuonna 1973.
Liukku
Kokoushuone Liukku on nimetty Alfred ”Altsi” Liukun (1891–1969) mukaan. Liukku toimi vuodesta 1914 lähtien kerhotoiminnan johdossa Helsingin NMKY:ssä, ja hän oli oikea HNMKY:n nuorisotyön legenda. Liukku keräsi Pasilan ja Pakilan alueella satoja nuoria toimintansa piiriin, ja hänen kertomansa jännityskertomukset sekä järjestämänsä retket ja leirit olivat kuin ”kärpäspaperi poikamaailmassa”.
Entisenä painijana Liukku järjesti nuorille myös urheilutoimintaa. ”Liukku johti poikien voimistelua, hänen johdollaan pojat tekivät päätä huimaavia pyramideja, joita juhlissa saatiin nähdä”, muisteli silloinen pääsihteeri Verneri Louhivuori Liukun uutta luovaa nuorisotyön otetta, kun Pasilan joukkue esitteli taitojaan eri puolilla Suomea. Liukun kertomia tarinoita päätyi myös kirjankansien väliin: tarinoita voi lukea mm. nuortenkirjasta Dic maailmankiertäjä – Seikkailuja neljässä maanosassa.
Virtanen
Kokoushuone Virtanen on nimetty rovasti ja tietokirjailija Mauri Virtasen (1929–2005) mukaan. Virtanen toimi Helsingin NMKY:n sihteerinä Pakilassa vuosina 1962–1965 ja yhdistyksen pääsihteerinä vuosina 1965–1990. Hän toimi myös Hotel Arthuria edeltävän Hotelli Hospiz -yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1969–1990.
HNMKY:n pääsihteerinä Virtanen kehitti voimakkaasti yhdistyksen nuoriso- ja musiikkitoimintaa sekä matkatoimintaa, ja Helsingin NMKY Matkat olikin näinä vuosina merkittävä toimija ennen kaikkea kotimaanmatkojen järjestäjänä. Pääsihteeri Virtasen aikana Hotel Arthurin toimintaa muokattiin hotellitoiminnan ohella myös kokous- ja konferenssikäyttöön, ja yhdistykselle hankittiin Pellin leirikeskus Karjalohjalta. Virtasen pääsihteeriaikana panostettiin voimakkaasti myös Helsingin NMKY:n miesten edustuskoripalloon, ja joukkue voittikin peräti neljä Suomen mestaruutta.
Virtasen kirjallinen tuotanto käsittää muun muassa Kokemäenjoen laaksoa käsittelevän paikallishistoriikin Joen kansaa sekä Helsingin Siltasaaren kaupunginosaa käsittelevän teoksen Siltasaari – ennen ja nyt. Rovastin arvonimi Virtaselle myönnettiin vuonna 1981.
Etsitkö jotain muuta? Tutustu kaikkiin kokoustiloihimme.
