Kohti Sustainable Travel Finland -vastuullisuusmerkkiä

Vastuullinen yritys kiinnittää huomiota niin toimintansa ekologisiin, taloudellisiin kuin sosiaalisiinkin vaikutuksiin ja kantaa niistä vastuunsa. Hotel Arthur kehittää vastuullisuuttaan kokonaisvaltaisesti ja on ollut mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelmassa jo pitkään. Ohjelman kestävän matkailun kehittämispolku koostuu seitsemästä vaiheesta, joiden täyttämisen jälkeen yritys voi saada Sustainable Travel Finland -vastuullisuusmerkin. Olemme edenneet prosessissa jo loppusuoralle ja jatkamme tavoitteellisesti kohti merkin saavuttamista. STF-merkin saanut yritys sitoutuu myös jatkuvaan kestävän matkailun kehittämiseen toiminnassaan vastuullisuusvelvoitteiden muuttuessa.

Omassa toiminnassamme vastuullisuus näkyy jo tällä hetkellä sekä suurissa toimintalinjoissa että monissa arjen pienissä teoissa. Taustayhteisömme Helsingin NMKY:n (Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys) eettiset arvot ohjaavat toimintaamme, kuten myös muut arvomme asiakaslähtöisyys, jatkuva kehittyminen, kannattavuus, ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö, yksityisyys sekä yksilöllisyys. Kaikki hotellitoimintamme voitot ohjataan Hotel Arthurin omistavan Helsingin NMKY:n tukisäätiölle, jonka ainut tehtävä on sääntöjensä mukaan tukea lasten ja nuorten toimintaa.

Henkilöstömme hyvinvoinnin peruspilareita ovat kaikkien työntekijöidemme reilu kohtelu sekä tasapuolinen osaamisen arvostus. Otamme työntekijämme mukaan toimintamme kehittämiseen sekä päätöksentekoon, ja viestimme heille avoimesti niin vastuullisuusteoistamme kuin taloudellisista tuloksistammekin.

Ympäristövastuuta kannamme mm. tehostamalla kierrätysprosessejamme sekä pyrkimällä jätteiden määrän vähentämiseen. Ravintolassamme asiakkaita ohjataan kiinnittämään huomiota otetun ruoan määrään, ja syntyneen ruokahävikin määrästä informoidaan myös asiakkaita. Käytämme annostelijaservettejä, jotka vähentävät paperinkulutusta n. 25 %, ja tulevaisuudessa olemme siirtymässä painamattomiin servetteihin, mikä vähentää polttojätteen päästöjä. Hotellirakennuksemme ikkunoita on vaihdettu energiaa säästäviin ikkunoihin, ja haluamme myös pidentää tuotteiden elinkaaria huoltamalla sekä korjaamalla niitä.

Elintarvikehankinnoissamme suosimme paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita ja lähiruokaa. Käyttämämme kananmunat, maitotuotteet sekä kauramaito ovat kotimaista tuotantoa, ja myös suurin osa käyttämistämme lihatuotteista ja lihasta on suomalaista alkuperää. Aamupuuromme keitetään perinteikkään Krannin lähitilan luomukaurahiutaleista. Juomatuotteissa suosimme kotimaassa pullotettuja tuotteita, vaikka juoman brändi olisikin globaali. Käyttämällämme teellä ja kahvilla on Rainforest Alliancen sammakkomerkki.

Vastuullisen matkailun edistäminen on kehityspolku, eikä kaikki luonnollisestikaan tule kerralla kuntoon. Olemme kuitenkin sitoutuneet kehittämään toimintaamme ja viestimään tekemistämme kestävän matkailun toimenpiteistä, suunnitelmista ja tavoitteista avoimesti ja läpinäkyvästi, myös huomaamistamme epäkohdista ja niiden korjaamisesta. Tervetuloa mukaan matkallemme kohti entistä kestävämpää matkailua ja Sustainable Travel Finland -vastuullisuusmerkkiä!

Tilaa uutiskirje

EU

Co-funded by the COSME programme of the European Union

Co-funded by the European Union under the Grant Agreement 101038111. Views and opinions expressed are however those of the authors) only and do not necessarily reflect those of the European Union or European Innovation Council and SMEs Executive Agency (EISMEA). Neither the European Union nor the granting authority can be held responsible for them.

© 2025 Hotel Arthur. Kaikki oikeudet pidätetään.
Järjestelmän ylläpidon tarjoaa ATVA logo